Pneumokokki on pelkästään ihmisen patogeeninen, sairauksia aiheuttava bakteeri, joka leviää ihmisestä toiseen hengitysteiden pisaratartuntana, yleensä yskimisen tai niistämisen aikana ihmisiin, jotka ovat alle kahden metrin etäisyydellä bakteerin kantajasta. Siten pneumokokin kantajat, vaikka yleisesti ottaen itse ovat terveitä, ovat tärkeitä tulehdusten ja tautien lähteitä toisille. ,
Tämän bakteerin aiheuttamista tulehduksista tyypillisimpiä ovat keskikorvan tulehdukset, keuhkokuume, bakteremia (bakteereja veressä), ontelotulehdukset ja aivokalvontulehdus. 1940-luvulla käyttöön tulivat penillisiiniantibiootit, joilla tehokkaasti hoidettiin pneumokkitulehduksia.
Mutta 1960-luvulla löydettiin ihmisestä ensimmäisen kerran pneumokokkibakteereja, jotka olivat vastustuskykyisiä penillisiinille. Siitä lähtien on penillisiinille vastustuskykyisiä pneumokokkibakteereja tavattu kaikkialla maailmassa.
Kokeet on tehnyt Kansasin valtion yliopisto (Yhdysvallat)
CleanAir AOP:n saavutamaa vähenemisaste 99+%